be: Luokkaretkellä hyvinvoin-
tiyhteiskunnassa. Nykysukupol-
ven kokemuksia tasa-arvosta.
Kirjapaja, Helsinki 2007. 221 s.
verrannut tieteellistä teoriaa va-
lonheittäjään: sen paljastama koh-
de on riippuvainen muun muas-
sa valonheittäjän asennosta, ta-
vastamme suunnata sitä sekä va-
lon voimakkuudesta ja väristä
jne. Samalla tavoin tieteelliseen
kuvaukseen vaikuttaa se, minkä
näkökulman ja mielenkiinnon
kohteen tieteellisen työn tekijä
on tutkimuksessaan valinnut. Tä-
mä ajatus tuli ensimmäiseksi
mieleen tutustuessani Katriina
Järvisen ja Laura Kolben teok-
yhteiskunnassa. Huomio kohdis-
tetaan sosiaalisiin luokkiin ja nii-
den tuottamiin kulttuurisiin eroi-
hin tavalla, jonka sävyt tuntuvat
paikoitellen liioitelluilta mutta
silti aivan uskottavilta.
jana ovat sekä kirjoittajien omat
että kuudentoista suomalaisen
kokemukset ja havainnot sosiaa-
lisista eroista Suomessa. Ja koska
kirja ei ole tutkimus, siinä ei
myöskään ole viitteitä ja aihee-
seen liittyvä tutkimuskirjallisuus-
kin jää valitettavasti vain muuta-
maan nimimainintaan.
sa-arvosta", pohditaan siinä myös
koko 1900-luvulla tapahtunutta
säätykiertoa ja yleistä vaurastu-
mista. Kirjaan haastatellut 1960-
ja 1970-luvuilla lapsuuttaan viet-
täneet kertovat itsestään, sisa-
ruksistaan ja vanhemmistaan ta-
valla, joka paljastaa elintaso- ja
elämäntapaeron lasten ja heidän
vanhempiensa sekä isovanhem-
piensa välillä.
mät ovat aina tienneet olleen
olemassa: perhetaustalla on ollut
ja on yhä väliä! Kuten yksi haasta-
telluista, suomenruotsalaiseen ylä-
luokkaan kuulunut henkilö sa-
noo: "Meidän ei tarvinnut näyt-
tää mitään, koska olimme selväs-
lut ihmiset pohtivat ja erittelevät
omaa taustaansa, jolloin suoma-
laisuus näyttäytyy mosaiikkina:
ristiriitoina ja päinvastaisuuksina.
tuksia herättävä. Helppolukui-
suudella saa varmasti enemmän
yleisöä ja hauskuus syntyy kirjas-
sa kuvatuissa tapahtumissa ja
hetkissä, joissa on paikoitellen
havaittavissa draaman keinoja
hyödyntävää liioittelua. Kirja he-
rättää ajatuksia siinä, miten luok-
kaerot tulevat esiin elämän pie-
nissä valinnoissa ja niille anne-
tuissa arvolatauksissa.
rajat ovat usein negatiivisia, olipa
kyseessä ylemmän tai alemman
havainto toisesta. Erityisen mie-
lenkiintoista on se, miten stereo-
tyyppisesti vastapuoli aina koe-
taan: virkamiehet ja eliitti ovat
leuhkia ja ulkokultaisen käytök-
sen mestareita, työläiset huono-
tapaisia rääväsuita. Vaikuttaakin
siltä, että traditio ohjaa ajatte-
luamme ja lisäksi stereotypioissa
on sen verran häivähdys todelli-
suutta, että traditionaalinen ajat-
telu kestää aikaa. Yhtä kaikki: hie-
noa, että luokista jälleen keskus-
tellaan!
valt. maist., Helsingin yliopisto